Enää ei luovuteta

Joskus syksyllä kerroin käyneeni fysioterapeutilla ja saaneeni sieltä todella hyvän olon. Siellä myös löytyi seuraavalla kerralla astetta pahempi vamma selästä, joka veikin koko loppuvuoden liikunnan lähes pannaan. Mitään muuta en saanut tehdä kuin kävellä sen verran kuin selkä antoi oireilematta liikkua, mikä oli päivästä riippuen 10-30 min.

Mieli alkoi jo joulun tienoolla olla aika maassa asian tiimoilta. Tuntui, etten millään saa selkääni kuntoutettua, kun istumista ei millään pysty välttämään. Onnekseni tuli joululoma ja koko loman vietin muuten kuin istuen. Nyt selkäni ei enää oireile! Pitää vain muistaa, etten päästä tilannetta enää koskaan tälle tasolle. Sitä on niin tottunut erilaisiin kolotuksiin ja jomotuksiin, ettei edes hoksaa, milloin tilanne vaatii hoitoa.



Kuva löytyi täältä

Uuden vuoden jälkeen pääsin sitten taas raiteille ja kaksi viikko pystyinkin liikkumaan 4 kertaa viikossa, mikä oli jo uskomattoman hyvin ja sai olon ihan eri sfääreihin. Nyt olen juuri toipumassa flunssasta ja viime viikko meni siihen. Sunnuntaina kävin pumpissa pitkästä, pitkästä aikaa ja lihakset muistavat treenin vieläkin, ihanaa :)!

Yllä oleva motivaatiolause on kulkenut koko alkuvuoden mukana. Jos en oikeasti jaksa aloittaa aina nolla pisteestä, täytyy vain sinnitellä vaikeuksien yli. En todennäköisesti pääse timmiin kesäkuntoon, mutta jos tulisin edes riippuvaiseksi liikunnasta, niin se olisi jo alkua. Nytkin niska on aivan jumissa, enkä tiedä miksi, mutta en anna sen häiritä, vaan liikun, minkä niska antaa myöden. Enää en luovuta!

Sain myös ilouutisen, sillä noin 10 min. pyörämatkan päähän meiltä aukeaa ensi syksynä kuntosali! Jee, ei enää tarvitse miettiä kuka menee autolla, minne, kenen kanssa ja mihin aikaan. Riittää, että yksi vie ja toinen on vapaa salille.

Kohti parempaa ruokailua

Tänään uskallauduin ensimmäistä kertaa tänä vuonna puntarille ja olin iloisesti yllättynyt. Muutama sata grammaa, niin pääsen takaisin samoille lukemille kuin ennen joulua. Sitä on vain jatkettava samaa rataa, vaikka täytyy sanoa, että karkin tuska on kamala. Sinänsä hassua, kun en niin karkeista välitä, mutta nyt tekee mieli!

Olen monella tavalla onnekas, mutta erityisen onnekas olen lasten syömisten suhteen, sillä lapsemme syövät lähes kaikkea, mitä eteen pistetään. Meidän tehtävämme on siis pitää ruoka terveellisenä. Niin simppeliä, mutta toteutus on ollut tähän asti hyvin vaikeaa.

 Innostuin lukemaan kirjaa Nuoren urheilijan ravitsemus ja se avasi silmiäni. Ei välttämättä niinkään perusperiaatteiden suhteen, kuin sen helppouden kanssa. Olen jotenkin pitänyt terveellisen ruoan tekemistä työläänä.

Syynä vain taisikin olla laiskuus. Kyllähän ruoan valmistus kauan vie, jos alusta asti aloittaa, mutta onneksi on pakaste tuotteita ja suunnittelemalla pääsee pitkälle. Pitää vain ottaa se asiakseen ja jotenkin saada mies myös teon tasolla mukaan talkoisiin.  Ehkäpä tämä tästä lähtee sujumaan. Alku ainakin on ollut yllättävän helppoa. Pitää raportoida asiasta taas jonkun ajan päästä.

Vuoden ensimmäinen dilemma

Töissä taas ja tästä vuodesta onkin tulossa hyvin työntäyteinen vuosi. Tarkoituksena olisi tämän vuoden puolella väitellä tohtoriksi. Koska kirjan kirjoitus on hyvin alkutekijöissään, on minulla vielä kädet hyvin täynnä työtä. Tämä onkin urakka, joka on saanut monesti viime vuoden aikana miettimään, kuinka pystyn hoitamaan työni kunnolla ja vielä löytämään aikaa muuhunkin. Väitöskirjatyöntekijä, kun luvalla sanoen, on hyvin heikossa asemassa. Työt on saatava projektin loppumiseen menessä valmiiksi, sillä muualta ei palkkarahaa välttämättä heru. Onnellinen sen sijaan voin olla siitä, että työ on hyvin vapaata ja voin monta hommaa hoitaa, vaikka illalla/öisin kotoa käsin. Näin perheellisenä se usein on tarpeen, sillä hoito ja harrastusajat ovat täsmälliset, eikä työpäivää useinkaan voi venyttää.  

Kuva löytyi Ateljee Lyolènen sivuilta

Töissä heti iski "kriisi". Onneksi ei suuren suuri, mutta iskipä kuitenkin. Minulla on erittäin paha tapa syödä samalla kun teen aivotyötä (=luen ja kirjoitan). Yleensä jotain imelää. Se on varmasti pitkälti tapa, mutta on siihen jotain syytäkin, koska hyvin usein ajatustyötä tehdessäni päätäni alkaa särkeä. Pari salmiakkikarkkia ja vesi auttavat, mutta yleensä peli on siinä vaiheessa menetetty.

Viime vuonna opettelin tavan, jossa kävin hakemassa teetä useita kertoja päivässä. Ei välttämättä mikään paras tapa, mutta kädet saavat töitä ja vatsa "täytettä". Jotain tähän on kuitenkin keksittävä, sillä päivittäinen napostelu ei tule pitämään minua halutulla tiellä. Minulla on usein hedelmä matkassa, mutta hedelmä ei usein täytä mahaa. Mietinkin, jos yhdistäisin hedelmän muutamaan pähkinään, niin kuinka kävisi. Vielä, kun annoksen kokoaisin kotona, niin ei varkain tule syötyä liian montaa pähkinää. Mitä muuta sitä voisi napostella pahimpaan tuskaan?

Parempi tietysti olisi jos pääsisin eroon koko napostelusta ja siihen pyrinkin, mutta en tiedä, kuinka muuten saisin huonovointisuuden ja päänsäryn pysymään poissa.