Isot tavoitteet pieniksi

"Sinulla on aina aikaa tärkeille asioille." "Ajankäyttösi kertoo sinusta paljon." "Kalenterisi on armoton."

Tuttuja ja aika karuja lauseita, mutta niin totta. On ihan selvä, että tärkeille asioille raivaat kalenterista aikaa. Tähän perustuu sekin, että usein kaverin kanssa tehdyille liikuntatreffeille löytyy aikaa, vaikka olisi kuinka kiire.

Katsastin tässä itse kalenterini ja nyt se näyttää siltä kuin sen pitäisi. Sieltä löytyy lenkkiä, salia ja jumppaa yksin, kavereiden ja perheen kanssa. Toki siellä on vielä tekemistä ja kuten viime postauksessa ilmenikin, tulee taukoja, jolloin en millään ehdi jumppaan tai lenkille. Silloin joudun priorisoimaan asiat. Vaikka podenkin liikkumattomuudesta huonoa omaatuntoa ja fyysistä oloa, niin jos 52 viikosta 8 viikkoa menee ilman liikuntaa, niin jäljellä on kuitenkin 44 liikunnallista viikkoa eli 85 % vuodesta. Ei siis syytä huoleen.

Yleensä sitä tahtoo elää sitkun elämää ja odottaa, että polun päässä tai mutkan takana avautuu uusi parempi elämä, mutta pitäisi muistaa, että se elämä on tässä ja nyt. Kun katsoo taakse pidemmällä aikavälillä huomaa muutokset. Pari vuotta sitten liikuntaa oli 0h viikossa. Nyt sentään 5-8 h viikossa. Ei vieläkään riittävästi, mutta jos liikuntaa on tullut lisää 20 h kuukauteen niin se on jo paljon. Eikö? 

Täytyy muistaa päämäärä, mutta asettaa pienemmät välitavoitteet. Kun muistaa pistää isot tavoitteet pieniksi teoiksi, iloita pienistäkin muutoksista ja edistyksen askeleista, on jo pitkällä. Kuinkahan sitä tämän muistaisi, eikä vajoaisi heti synkkyyteen, kun elämä ei mene suunnitelmien mukaan? 

* * * * * * * *

Lopuksi vielä olen kiitollinen tyttärestäni, joka eilen nukkumassa ollessa säikähti sydänjuuriaan myöden. Rauhoituttuaan hän käpertyi syliini ja juuri ennen nukahtamista puristi minua tiukasti ja sanoi "Rakastan sinua. Olet maailman ihanin äiti.". Tämän kätken pahojen päivien varalle. Voin kertoa, että ihan joka päivä en ole maailman ihanin äiti :)

Kiitollisuus osa 1.

Nyt näkyy valoa tunnelin päässä. Flunssa alkaa olla voitettu, lapset terveinä ja kiireet takana. Tänään taas liikkumaan. Onhan tässä ollut taas taukoa ja menty vain muutamalla liikuntatunnilla per viikko :/

Nyt kun elämä on taas antanut vähän haalempia sävyjä, mietin miten voisin tämän voittaa. Sitten muistin vanhan "pelin", jota pelailin yläaste/lukio aikoina. Se "peli" oli kiitollisuudesta. Yläaste ja lukioaika oli minulla joskus raskasta, sillä olin monella tavalla erilainen kuin muut. Minulla ei ollut mitään tarvetta kokeilla rajoja tai viettää villiä yöelämää. Olin erittäin tyytyväinen kirjojeni ja urheilun parissa. Vaikka urheilupiireissä kavereita olikin, niin koulussa kärsin jonkun verran yksinäisyydestä, mutta monesti ikätovereita seuratessani huomasin, että minulla on paljon, mistä en luopuisi mistään hinnasta. Tästä se alkoi, kiitollisuuspeli. Siinä mietin, mistä kaikesta olin kiitollinen, mitä en haluaisi menettää.

Tänään olen kiitollinen ystävistäni. Minulla oli syntymäpäivät ja ensimmäistä kertaa vuosiin, minua muistettiin perheen ulkopuolelta. Tyttäreni synttärit ovat niin lähellä, etten juhli synttäreitäni, enkä näin muistanut miten sydäntä lämmittävää on tulla muistetuksi. Kiitos ystävät!

Tätä olen viime viikkoina viljellyt kotonakin vähän muunneltuna. Joka ilta, kun juttelen tyttöjeni kanssa kysyn, mikä oli päivässä parasta ja mitä he tekivät ilahduttaakseen muita. Suosittelen, sillä siinä lapset kertovat oman mielipiteensä, eikä siinä ole oikeaa tai väärää vastausta. Välillä vastaukset yllättävät ja huomaan taas, että päivän parhaat asiat ovat oikeastaan tosi yksinkertaisia.

Ylös alhosta

Kuva we heart it

Viime aikoina olen taas meinannut vaipua alhojen maille, kun mikään ei tunnu onnistuvan. Tiedän, että olen aika kärsimätön ja yritän päästä aina helpoimmalla, mutta silti tämä elämä tuntuu välillä olevan niin vaikeaa.

Nyt on jo toinen viikko menossa, etten ehdi/pääse liikkumaan kunnolla. Mies on työmatkalla ja minä olen kotosalla tyttöjen kanssa. Lenkillä voitais yhdessä käydäkin, mutta polvi on viime aikoina kipuillut, niin en halua sitä kunnolla rääkätä. Salilla pystyisin sen kanssa käymään, mutta sinne en taas pääse. Lyhyt aikahan tämä viikko on, mutta silti tuntuu niin tuskastuttavalta, kun mikään ei suju.


Olenkin kertonut, että tuskastelen painoni kanssa. Tiedän kuinka syödään, se ei ole ongelma, mutta ongelma on se, että syömisen vähentäminen aiheuttaa minulle huono-olo. Siis niin huonon olon, että kädet tärisee ja päätä särkee, enkä pysty kunnolla keskittymään mihinkään. Pahimmillaan olo aiheuttaa huimausta/pyörrytystä. Enkä siis todellakaan puhu mistään tiukasta dieetistä vaan ihan normaalista muutaman sadan kalorin vajeesta. Tämä huono-olo iskee kyllä ihan tavallisenkin ruokavalion yhteydessä. Meillä on diabeetikkoja suvussa (ja suuri sukurasite siltä osin), jotka epäilevät heti ongelmia verensokerissa. Näin onkin, sillä mitattuamme useamman kerran näinä huonon olon hetkillä, verensokeri on ollut alhainen. Ei arvoiltaan hälyttävä (esim. 5.4), mutta kun syömisestä on kulunut vain tunti, niin on se vähän outoa. Voi vaan kuvitella, miksi kun yrittää pudottaa painoa, niin olo on vielä huonompi. Selittänee myös sen, miksi monesti imelänhimo on vastustamaton, kun olo heikkenee.

Kuva we heart it

 

Tietysti helpottaa, kun tietää, että kyse ei ole itsekurista, vaan ihan oikeasta fyysisestä syystä. Nyt olen yrittänyt löytää sopivaa ruokarytmiä ja ruokia, jotka pitävät olon hyvänä. Osittain olen onnistunutkin, kun en ole tällä viikolla joutunut käymään karkkia/pullaa ostamassa. Kyllä täältäkin noustaan, mutta kyllä se silti tuntuu vaikealta. Enpä nimittäin ole monestakaan paikasta lukenut ns terveen ihmisen liian alhaisesta verensokerista. Täytyy siis vain yrityksen ja erehdyksen kautta löytää itselleen sopivin tapa ruokailla.

Kuva we heart it

Täytyy vielä syventyä kunnolla tähän aiheeseen ja etsiskellä mitä asiasta kerrotaan. Sen verran tiedän, että proteiinia pitäisi lisätä ruokavaliossa, jotta verensokeri pysyisi tasaisempana. Tähän olen yrittänyt kiinnittää huomiota ja tulevaisuudessa vielä enemmän. Katsotaan, mihin tämä johtaa. Painonpudotus on kuitenkin nyt tauolla, sillä se tekee vain enemmän hallaa ja päivittäiset suklaat ja pullat todennäköisesti vain lisäävät painoani. Nurinkurista tämä elämä välillä.