Kohti lomaa

Loma lähestyy ja olo alkaa käydä malttamattomaksi. Hiukan tässä on haikeuttakin matkassa, kun lasten loma lähetyy loppua ja me jätämme "lasten"maailman ja siirrymme koululaisten vanhemmiksi. Kuinka se aika näin on mennyt? Ei tässä kuitenkaan surkeuteen ole syytä, vaan nautitaan uudesta elämänvaiheesta ja lisääntyneestä itsenäisyydestä. Tätähän tässä on vuosikymmen odotettu.

 

 

Kävimme viikonloppuna retkeilemässä. Se on meidän perheen uusin harrastus, mistä jokainen on tykännyt. Otamme eväät matkaan ja suuntaamme yleensä jonnekin järven rannalle nauttimaan päivästä. Kävimme yleisurheilukentällä vähän juoksemassa, hyppimässä ja heittelemässä. Urheiltuamme riittävästi menimme vielä uimaan. On se ihanaa, kun meillä on tällainen mahdollisuus. Voidaan vain lähteä urheilemaan, eikä edes maksa mitään. Yllättävän vähän siellä oli porukkaa, vaikka sää suosi. Hopihopi porukat kentälle urheilemaan :)!

 

Annoin tyttöjen kuvata ja kyllä lasten kuvakulma on niin ihana. Täytyy useamminkin antaa, sillä siitä näkee ihan toisenlaisen maailman. Heillä ei ole estoja tai oletuksia, miltä pitää kuvan näyttää. Täytyy yrittää itsekin pyrkiä siihen, että avaa mielensä, eikä sulje mieltään ennakko-oletusten mukaan.

 

Kävin pitkästä aikaa puntarilla ja otin lähtölukemat ylös. 58.1 kg on se, josta lähdetään liikkeelle. Olin kyllä hiukan yllättynyt, sillä liikunnan määrä on valehtelematta triplaantunut, mutta paino on hiukan noussut. Nyt siis painon kimppuun. Perusperiaatteina elämänmuutos, eli mihinkään kikkakolmosiin tai pikadieetteihin en ole lähdössä. Sen verran ehkä teen, että lasken alkuun kalorit, jotta voin todentaa, etten saa liikaa kaloreita, mutta että kuitenkin saan riittävästi. Ehkä pystyn tunnustelemaan myös sitä, millä kalorimäärällä pärjään ja missä alkaa tuntua huonolta.

  

Viime viikon urheilut menivät pitkälti samalla sapluunalla kuin edellisetkin. Kaksi salia, kaksi pyöräilypäivää ja lenkkipäivä. Lisäksi urheilukentällä kevyttä hyppelyä, juoksua ja heittelyä.

 

Eipä tässä muuta, kun kohti lomaa ja niitä uusia salitossuja!

Missä mennään?

Katselin tuossa vanhoja tekstejä ja huomasin, että olin vuosi sitten kesälomalla päättänyt aloittaa elämäntaparemontin. Tästä on kuin onkin tarkalleen vuosi siitä kun aloitin.

Missä nyt ollaan? Liikunta kuuluu elämään. Vielä se koetinkivi, eli syksy lasten harrastuksineen, on edessä, mutta olen luottavainen, että jostain me se aika liikkumiseen kaivetaan. Mielessä siintää jo suurehkoja tavoitteita, mutta katsotaan ensin kuinka syksy lähtee liikkeelle ja mitenkä saadaan sovitettua aikataulut, ennen kuin rupean suuria suunnitelmia tekemään.

Ruokailussa muutos on suurin, mutta minkä eteen on vielä tehtävä töitä. Nykyisin myös miehen ostoksista löytyy runsaasti vihanneksia ja kasviksia, joskus jopa ruokapöydästäkin. Mies vielä helposti sortuu perunamuussi-nakki linjalle, mutta enää ei ole lihapiirakoita, eikä valmisruokia pöydässä näkynyt. Pahaa ei tekisi sekään, että itse ryhtyisin ruokaa laittamaan. Voisi tulla vaihtelevampia ruokia, jos vuoroin kokattaisiin.

 

Suunnitelmallisuus on vielä ihan hakusessa. Jotenkin se on meidän perheen heikkous. Ei vaan saada niin paljoa aikaan, että suunniteltaisiin viikon menot ja ruoat sen mukaan. Veikkaisin, että se keventäisi ruokalaskua ja vähentäisi meidän kiistoja. Otan tämän ensi vuoden tavoitteeksi!

Omaa aikaa on tullut, mutta ei niinkään aktiivisen työn tuloksena, vaan siksi, että lapset ovat isompia ja ovat poissa kotoa. Näin on jäänyt aikaa itselle enemmän. Vielä täytyisi aktiivisemmin etsiä sitäkin, jotta saisin aikaa ystäville ja miehelle. Tämä on toinen ensi vuoden tavoitteista.

Mitä tuloksia olen saanut? Paino: ei ole tippunut. Se on ollut suuri pettymys. Olen kuitenkin tietoisesti keskittynyt enemmän liikutaan kuin painooni, sillä liikkumisesta tulee hyvä olo ja silloin on itseensä paljon tyytyväisempi, vaikka ylimääräistä olisikin. Seuraavan vuoden tavoitteena on kuitenkin pudottaa painoa. Olen luvannut itselleni ostaa uudet salikengät (vanhat ovat jo kunnioitettavassa 15 vuoden iässä :), kun olen saanut pudotettua 3 kg. Nyt kun jään kesälomalle, niin keskityn syömiseeni ja katsotaan mitä se tuo tullessaan.

Merkkiä en tosin ole päättänyt, mutta tätä tavoitellaan. Reasons to be fit

Keho: Olen tyytyväisempi. Ympärysmitat ovat pudonneet reilusti. Tosin luulen, että osa mittojen pienenemisestä johtuu viime postauksessa mainitsemastani efektistä. Turvotusta ei ole ollut. Vaatteet sopivat paremmin päälleni ja selvästi figuuri selkiytyy sieltä rasvan alta.

Olen kohtalaisen tyytyväinen tuloksiin. Kaiken vastoinkäymisten, sairastumisten ja loukkaantumisten jälkeen tuntuu hienolta olla taas terve ja nauttia hyvästä olosta. Vielä kuitenkin on petrattavaa, joten suuntaan kohti seuraavaa vuotta. Tulevalta vuodelta odotan enemmän konkreettisia tuloksia!

Vatsan lepyttelyä

Olipas mukava ja rentouttava viikonloppu. Välillä on tunne, että viikonloput ovat yhtä raadantaa ja kiire ulottuisi sinnekin asti, mutta toisaalta sitä on paljon virkeämpi ja energisempi viikonloppuisin, kun on tekemistä. Täytyy vain muistaa pistää mukaan mukavaa tekemistä, eikä pelkkiä kotitöitä. Nyt viikonloppuna käytiin parilla synttäreillä sekä tulevan koululaisen tanssikaverin luona ja jokaisen luona oli ihana käydä.

Tietysti juhlissa tuli syötyä hyvää ja istuttua paljon. Tänään tai oikeastaan jo eilen huomasin sitten seuraukset, mitä en ollutkaan muistanut. Vatsani on aivan erimieltä tällaisesta "lipsumisesta"! En ollut edes tajunnut, että elämänmuutoksen myötä vatsan turvotus on kadonnut kokonaan.

Taitaa siis tämä viikko mennä vatsaani lepyttäessä. Itselle muistutuksesi, kun seuraavan kerran harkitsen tällaista hallitsematonta viikonloppua. Ei kannata! Muista sen sijaan.

1. Liiku! Se pitää vatsan kunnossa.

2. Juo vettä! Kts. yllä

3. Jätä pullat ja muut mössöt, tai jos on pakko syödä, niin syö kohtuudella! Syö mielummin täysviljaa.

4.  Jätä makeutusaineet! Itselle ei tule esim. light kokisesta mitään, mutta syötyäni joitain karkkeja, saan aika vihjailevia katseita mahan seudulle :P

5. Äläkä hotki ruokaa, tai syö liikaa. Ei ole tämän vaivan väärti!  Sen sijaan kuuntele vatsaasi.

6. Juo piparminttuteetä tai muuta teetä, joka rauhoittaa vatsaa.

7. Liiku, liiku ja liiku.

Sitten on tietysti suola, joka aiheuttaa turvotusta, mutta minulle se ei ole ongelma. En niin pidä sipseistä ym ja kun syön, tiedän kyllä seuraukset.

Tästä alkaakin olla aikalailla vuosi siitä, kun päätin aloittaa elämäntaparemontin ja aika paljon on mahtunut mukaan. Edistyminen on ollut aika hidasta, mutta toisaalta vatsani tämän hetkinen kunto kertoo kyllä paljon siitä, että oli sitä edistystä jossain tapahtunut. Tässä ei kuitenkaan ole kyse vain minun elämänmuutoksestani, vaan mukana on koko perheen elintavat, joten mitään dramaattisia muutoksia ei voikaan odottaa. Tässä olisikin hyvä aika tarkistaa tavoitteensa ja asettaa uudet tavoitteet seuraavalle vuodelle.

P.S Jotta sain sanomani perille, piti tietysti kokeilla iltapäiväkahvilla työkaverin leipomaan piirakkaa ja nyt on empiiresti todistettu, että herkut eivät minun mahalleni sovi!

Comfort zone

Olette varmaan kuulleet mukavuusalueesta. Se on se alue, jossa parhaiten viihdytään. Sen sisällä ihmisellä on mukava ja miellyttävä olla. Joidenkin, etenkin kokemuksia etsivien, mielestä ehkä tylsäkin olla, mutta toiset eivät halua mukavuusalueen ulkopuolelle mistään hinnasta.

Siitä ei ole kovinkaan kauaa, kun törmäsin tähän termiin. Näin yleensä ottaen en halua elää mukavuusalueeni sisällä. Olen aina innoissani kokeilemassa jotain uutta. Mottoni onkin ”Miksi tehdä asioita joita osaa, kun aina voi oppia uutta?”. Tästä syystä opiskelin ammatin, jossa uusin tenttejä tiuhaan tahtiin ja jouduin todella panostamaan opiskeluun, kun samaan aikaan luin huvikseni kirjoja, joita siskoni ”unelma-alaani” opiskeleva tarvitsi tentissä. En vain koskaan harkinnut vakavasti sitä tietä. 

 

Mieheni puolestaan elää vain mukavuusalueensa sisäpuolella. Olen sitten vapaa-ajallani vähän ajautunut samaan moodiin ja siitä yritän itseäni nyt herätellä. Vaikka sanoinkin eläväni mielelläni mukavuusalueeni ulkopuolella, niin toisaalta olen erittäin mukavuudenhaluinen, enkä mielelläni aloita suuria, työläitä projekteja ja jään mielelläni kotiin. Miksi siivota vaatekaappia, tai lähteä vaihtamaan huonejärjetelyä, kun näin on hyvä? Tai miksi lähteä reissuun, kun järjestäminen on niin vaivalloista? Tai miksi lähteä lenkille, kun inhoan sitä yli kaiken? Vartaloani ei ole tehty kestävyysurheiluun, vaan sähäköihin sprintteihin, hyppyihin ja salille. 

En ole eläessäni juossut 10 km. En vain ole saanut itsestäni niin paljon irti, että lähtisin edes yrittämään. Mutta arvaatteko mitä? Tulokset eivät tule mukavuusalueen sisäpuolella. Ei oikeastaan missään elämän alueella. Tarvitaan uskoa, uskallusta ja tahtoa saavuttaa tavoitteensa. Silloin ei auta, kun lähteä testaamaan rajojaan. Jos tavoitteena on parempi elämä, niin sen saavuttaminen ei onnistu kotisohvalta.

Jos minä tahdon tuloksia, niin minun ei auta, kun kestää se epämukavuus. Kiitos seisoo peilin edessä muutaman kuukauden päästä. Jos haluan lihaksia, niin painoja siihen tankoon, vaikka kuinka koskee! Jos haluan laihtua, niin jokapäiväinen pulla tai suklaa ei käy. Eikä sitä voi santsata, vaikka kuinka olisi hyvää ruokaa.

Lähde

Eikä pidä unohtaa sitäkään, että parhaat fiilikset tulevat siitä, kun on onnistunut jossain, jossa ei ikinä uskonut onnistuvansa. Niin ja mistä ne mieleenpainuvimmat kokemukset tulevat? Siitäkö, että katsoo joka ilta uutiset sohvalta? Matkalla saadut elämykset, ovat varmasti vaivan arvoisia. Niin että uskalletaan, haastetaan, haaveillaan, tahdotaan ja toteutetaan!

 

Tämä on ollut tämän viikon oivallus. Tästä syystä lähdin eilenkin sateessa lenkille ja meinaan tälläkin viikolla pyöräillä töihin, vaikka inhoan sekä juoksemista, että pyöräilyä koko sydämeni pohjasta. Aion myös kesän aikana herättää mieheni tähän oivallukseen. Tiedossa on niinkin hurjaa, kun tennistä ja intialaista ravintolaa. Luulenpa vielä varaavani lomareissunkin syksylle. 

Kaikki on mahdollista, kun kerran on asettanut tavoitteen, on valmis ja uskoo itseensä!

Ihmissuhteita ja lenkkeilyä

Kun arki vie mukanaan, niin mikä tahtoo unohtua? Minun tapauksessani, ihmissuhteet. Mistä johtuu, että aikaa ei muka ole ystäville ja sukulaisille? Minkä vuoksi sitä ei ehdi soittamaan ja tapaamaan? Jos ajattelee näin päin, niin mistä sitä voimaa saa? Mikä auttaa jaksamaan? On varmasti montakin asiaa, mutta minun tapauksessani myös ihmiset, sellaiset joita ystäväksi ja sukulaisiksi kutsutaan. Olen niin onnellinen, sillä minulla on suku, joka pyrkii tapaamaan toisiaan ainakin kerran vuodessa. Olen onnellinen, että minulla on muutama ystävä, joka jaksaa pitää yhteyttä. Ei elämä voi olla pelkkää arjen virrassa kulkemista vailla yhteyksiä mihinkään ja kehenkään. Tämän koetan takoa omaan päähäni, nyt ja heti. Kehenkähän sitä tänään ottaisi yhteyttä?

 

Edellisen viikon liikunta osui nappiin. Jätin salit väliin mahtavien lihasjumien vuoksi ja se nyt ajateltuna kannatti.  Muuten liikuntaa oli hyvin.

 

Viikon liikunnat

Ma Kävelylenkki 45 min

Ti Aamu spinning 45 min

Ke Pyörily 2 x 10 km

To Pyöräily 2 x 10 km

Pe Pyöräily 2 x 10 km

La vapaa

Su 40 min juoksu/kävelylenkki

 

Tsemppasin myös sen verran, että venyttelin joka välissä. Meille hommattiin myös apuväline, johon palaan myöhemmin. Sen avulla pystyin hieromaan pahimmat jumit auki. Nyt pitäisi palata jälleen salille uudella innolla.

Olen lenkeillä yrittänyt kokeilla vähän reippaampaa juoksua tavoitteena jossain vaiheessa ottaa pikapyrähdyksiä ja loikkia. Vielä en ole uskaltanut kunnolla niitä tehdä ja eilenkin oikean jalan etu- ja takareisi olivat niin herkillä ihan pienten kiihdytysten jälkeen, että täytyy vielä totutella. Lisää vammoja en tässä enää kaipaa. Mutta olen luottavainen, että muutaman viikon jälkeen pystyn jo parempaan :)

 

Jumit ja taukojumppa

Onpa ollut vauhdikas viikko. Mitään erityisen suurta ja erikoista en ole tehnyt, mutta silti on menoa riittänyt. Eikä se tähän jää, kun viikonlopusta on tulossa todella mukava. Viikonloppuna on meillä yksi kesän huipentumisista, kun nähdään iso joukko sukulaisia perinteisissä sukujuhlissa. Jotkut karsastavat tällaisia juhlia, mutta meidän perhe rakastaa, eikä jätä välistä, ellei ole aivan pakko!

Tämän viikon urheilut ovat näyttäneet pitkälti pyöräilypainotteiselta. Se johtuu siitä, että saliharjoittelu yhdistettynä intensiiviseen työskentelyyn on hartiajumi ollut tosiasia. Eikä pelkästään hartiat, vaan selkä ja jalatkin ovat olleet tukossa. Siispä jätin viikon salit väliin ja muut jumit ovatkin helpottaneet, mutta hartiat ovat vielä hyvinkin jumissa. Hierontaa ja venyttelyä viikonloppu, niin josko taas ensi viikolla sekin olisi selätetty.



Lähde weheartit. Inspiroiva kuva, eikö totta?

Olen kovasti viime aikoina panostanut työajalla tapahtuvaan taukoliikuntaan. Sehän ei käytännössä ole muuta, kun käsien nostamista ylös, hartioiden pyörittämistä/korviin nostoa ja pään kääntelyä puolelta toiselle. Mahdollisesti pikaiset venytykset jalkoihin. Eli ei mitään suureellista, mutta yritän välttää pitkiä staattisia jännityksiä kehossani.

Yleensä työni on aika monipuolista ja nousen muutenkin paljon paikaltani ja silloin muistan pitää taukojumppaa. Tiedättekö sen tunteen kun uppoutuu töihinsä? Tässä työssä se tapahtuu harvoin, koska päivän aikana on niin monta erilaista hommaa, jolloin kunnolla uppoutuminen on vaikeaa. Viime aikoina niin on kuitenkin sattunut käymään useita kertoja ja sitä herää vasta, kun päätä alkaa särkeä ja kädet puutua. Ei hyvä, mutta uskotaan, että taukojumppa ujuttautuu päivittäiseksi rutiiniksi uppoutumisesta huolimatta. Kokeilkaahan teki. On se aika vinha tunne, kun alkaa veri kiertää ja ajatus juosta :)

Kesä on uuden kokeilemisen aikaa

Noh, ehkä vähän liikaa lupaava otsikko. En varsinaisesti ole kokeillut mitään järisyttävän hienoa ja uutta, mutta tänä aamuna repäisin ja olin spinningissä jo 6.45. Saavutus jo sinänsä olla jossain tuohon aikaan. Ei se heräämisen jälkeen enää tehnyt tiukkaa, mutta täytyy myöntää, että odotin oikein energistä oloa, mutta todellisuudessa olo on aika uupunut. Olo on todella onnellinen, raikas ja seesteinen, mutta ei kovinkaan energinen. Kokemuksena ehdottomasti kokeilemisen arvoinen ja luulen, että tulee kokeiltua toistekin, vaikkei tavaksi jäisikään.

Sitä voisi paljon useamminkin kokeilla itsensä voittamista, eikä aina vain pysyä mukavuusalueellaan.  Siitä tulee voittajaolo, kun huomaakin pärjäävänsä. Täytyykin pohtia, mitä muuta sitä voisi kokeilla. Ei tämä tähän varmasti jää :)

Olkaahan reippaita ja kokeilkaa jotain uutta!