lauantai 14. joulukuuta 2013

Kohti joulua

Kylläpäs tässä vilahti aikaa sitten viime kirjoituksen. Sain jonkin ihmeellisen flowtilan töiden osalta ja kuukauden ajan kaikki vapaa-aika meni töiden kanssa. Olen ollut siihen erittäin tyytyväinen, sillä kuten olen joskus maininnut, työni ei ole oman mukavuusalueeni sisällä. Rakastan työtäni, mutta se vaatii minulta päivittäin todella paljon ja välillä tuntuu todellakin takkuavan.
 
 
Viime viikon olin sitten lapissa työmatkalla ja siitä vähän lisää ensi kerralla. Matka oli kuitenkin oikein antoisa ja irrotti ajatukset työstäni. Sanalla sanoen rentouduin! Nyt elämä näyttää hymyilevän. Joulu tulee kovaa kyytiä, mutta antaa tulla vain. Täällä alkaa kaikki olla valmista. Tänään leivottiin ja koristeltiin pipareita. Nämä on niitä perinteitä, joita rakastan ja joita tytötkin odottavat vuosi vuoden jälkeen.

 
Liikutakaan ei ole jäänyt. Toki tauteja on ollut taas välissä, enkä ole päässyt 10 viikko tuntiin liikuntaa, mutta 4-8 tuntia on kuitenkin tullut joka viikko. Olen oikein tyytyväinen saavutuksiini. Toisaalta meinaa käydä niin, että kun yritän pitää liikkunnasta huolta, niin syöminen meinaa jäädä toiseksi. Tämä tasapainoittelu on ollut aika vaikeaa, mutta vielä tuntuu siltä, että suunta on sinne minne pitääkin. 

 
Eikä liikuntaa tai syömisiä unohdeta joulunakaan. Toki meinaan syödä suklaata ja jouluherkkuja ihan luvan kanssa, mutta en meinaa ottaa itselleni lisää pudotettavaa. Toivottavasti muutkin olette säästyneet joulustressiltä ja nautitte tästä tunnelmallisesta ajasta! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti