Olen hyvin ailahtelevainen. Voin lehahtaa seitsemänteen taivaaseen hetkessä ja toisena jo pudota korkealta takaisin maanpinnalle. Voin iloita jokaisesta pienestä ötökästä ja onnen murusesta, mutta seuraavana hetkenä nähdä vain huonosti hoidettuja asioita. Niin ja puhumattakaan päivistä, jolloin saan tehtyä aivan valtavasti ja energiaa on, vaikka muille jakaa, kun taas toisina päivinä pelkästään sängystä nouseminen käy työstä.
Viimeisin seikka on se, joka eniten häiritsee. Nyt viimeisen lomanviikon kunniaksi keksin itsestään selvän syyn. Uni! Vaikka meillä on jo koululaisia, niin ei se uni ole edelleenkään itseisarvo, joskin huomattavan usein unen vähyyteen vaikutan itse. Iltaihmisenä niin mielelläni valvoisin pidempään, mutta se kostautuu aamuisin ja pitää minut päivisin tehottomana.
Minäkin alan pikkuhiljaa kääntymään sen ajatuksen puoleen, että uni on erittäin tärkeää. Harmi vain, että kuulun niihin ihmisiin, joille ei 8 h unta riitä, vaan tarvitaan vähintään 10 h. Siitä voi laskea, että aika aikaisin täytyisi unille mennä, enkä nii-in millään malttaisi. Ehkä se kuitenkin kantaa hedelmää, sillä olen kyllästynyt tähän jatkuvaan väsymykseen ja saamattomaan oloon. Täytyy nyt syksyllä antaa itselleen lupa mennä ajoissa nukkumaan, kun sitä unta ei paljoa tarvitse hakea.
Ja jos vielä loppuun jatkan itsestään selvyyksillä, niin se tosiaan on niin että jos joku näistä kolmesta; liikunta, syöminen ja uni ei ole kunnossa, muitakin on vaikea pitää yllä. Tämä lienee yksi syy, miksi en millään meinaa saada painoa putoamaan. Ei nimittäin ole liikaa energiaa miettiä syömisiään. Ihminen on kokonaisuus ja osiensa summa :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti