tiistai 17. syyskuuta 2013

Suunnitelmia, suunnitelmia

Maanantaina oli aika lunastaa lupaukset. Viime viikko meni taas vähän mönkään, kun iski ikävä flunssa. Eilen kuitenkin kävin lenkillä, vaikka satoi. Oikeastaan oli tosi ihanaa, kun ei tuullut, eikä sadekaan ollut kylmää. Ensi kerrallakin ulos vain, vaikka mitä tulee taivaalta. Aina voi positiivisesti yllättyä.


Alla on viikon suunnitelma. Pitkälti mennään lenkkeillen tämä viikko. On se vaan ihan eri tilanne lähteä viikkoon, kun tietää, mitä tekee
 
Ma pitkä lenkki kävellen
Ti  venyttelyä
Ke lenkki kävellen (Sali?)
To vapaa (Sali?)
Pe pitkä lenkki juosten ja kävellen
La Sali
Su Lenkki tai Sali
Näyttää aika köyhältä, mutta olen niin buukattu harrastuksiin vientien kanssa, etten yksinkertaisesti ehdi salille. Nyt näyttäisi kuitenkin siltä, että ehdin töihin sen verran ajoissa, että voisin käydä salilla aamusta ennen töiden alkua. Pitääkin jo illalla muistaa pakata salikamppeet mukaan.
 
 
Kuvat ovat muutaman vuoden takaa reissulta. Pitkästä aikaa mietiskelin tehtyjä reissuja ja on ne vaan kokemuksia. En yhtään ihmettele, että ihmiset rakastavat matkustamista. Me matkustamme aika harvakseltaan, kun koko perheen vieminen reissuun on aika tyyristä, mutta toisaalta jokainen reissu on ollut suuri elämys. Meidän ainoa ulkomaan reissu tehtiin n. kolme vuotta sitten. Siitä lähtien olen säästänyt rahaa uuteen reissuun ja pian on säästössä niin paljon, että pääsemme tekemään toisen ulkomaan matkamme. Sitä odotellessa, reipasta viikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti