keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Tavoitteita osa 1

Nyt on kunnon syyspäivä. Vettä tihuuttaa taivaalta ja tuulee kunnolla. Saatiinpa tänne ensimmäiset räntäsateetkin. Höyryävän teekupin ääressä sopii nautiskella syyspäivästä sisällä. Illalla sitten pukeudutaan säähän sopivasti ja kipaistaan lenkille.

Viime viikon liikunnat osuivat aika nappiin. Jouduin vähän keventämään suunnitelmiani, sillä flunssa ei ota parantuakseen ja tämä viikko näkyy menevän samalla kaavalla. Ehkä loppuviikosta yritän juosta jonkun lenkin.
Nyt olen viimein päässyt sellaiseen olotilaan, että sitä on päästävä liikkumaan tai iskee levottomuus. Jos ei muuta ehdi tekemään, niin lattialla sitten venytellään.  Nyt sitten tahtoisin hiukan tavoitteellisempaa harjoittelua.
 
Tavoitteena on olla ensi kesänä kunnossa, enkä puhu nyt rantakunnosta ;). Haluaisin ensi vuonna  hyppiä normaalisti pelkäämättä, että jokin paikka hajoaisi. Hienoa olisi myös se, jos pystyisi tekemään juoksupyrähdyksiä. Juu-u näin pienet ovat liikunnalliset tavoitteet. Toteutuakseen vaaditaan kuitenkin kehitystä kaikilla liikunnan osa-alueilla, mutta ennen kaikkea lihaskuntoa pitämään selkää ja niveliä kunnossa.
Minulla oli tällaiset suunnitelman mielessä
Syys-marraskuu peruskuntokausi, jolloin juostaan ja venytellään paljon. Lihaskuntoa lähinnä ylläpidetään. Marraskuun lopusta tammikuun loppuun lihaskuntokausi, jolloin pääpaino olisi salilla ja aerobista lähinnä ohjattujen jumppien muodossa. Helmikuusta kevääseen tehtäisiin lihaskuntoa ja ”lajiomaista” liikuntaa, eli hyppyjä ja pyrähdyksiä enemmän.  
Peruskuntokausi on selvä 3-4 kertaa viikossa lenkki ja salia 1-2x, jossa käyn koko kropan läpi. Tarkempi suunnitelma siitä eteenpäin on vielä tekeillä ja täytyy vähän miettiä mitä lihaskuntokaudelta haluan.
Nyt kuitenkin pakkaan kamppeeni ja valmistaudun illan lenkkiin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti