Harmaata, harmaata

Synkkää ja harmaata syksyä kaikille! Elo on ollut kyllä juuri niin kuin sääkin. Ei ole oikein ollut intoa tai energiaa kirjoitella. Haluaisin kuitenkin tämän olevan pääasiassa hyvän mielen paikka, mutta toisaalta elämään kuuluvat kaikenlaiset sävyt.

kuva weheartit

Syksy on tunteikasta aikaa ja hirvittävän usein mielen valtaa melankolia. Minun on vaikea hyväksyä, että joskus elämässä on myös harmaampia sävyjä, mutta kun on yrittänyt asian ymmärtää huomaan, että tällainen melankolinen aika on oikeastaan aika voimaannuttavaa.

Joskus täytyy osata surra. Joskus täytyy olla aikaa käydä läpi myös ne vaikeatkin asiat. Sen jälkeen on taas aika nousta ja jatkaa iloisemmissa merkeissä. Yleensä suru on tarkoittanut syömistä ja itsesäälissä piehtaroimista, mutta se ei ole johtanut kuin huonoon oloon ja soimaavaan omatuntoon. Tänä syksynä onkin ollut niin, että suru on saanut tulla ja se on surtu. En ole sortunut syömään, enkä jättänyt lenkkejä väliin.  Olen enemmän vain halunnut olla yksikseni omien ajatusteni kanssa ja sen myös saanut.

kuva weheartit

 

 Yksi asia on johtanut toiseen ja olen jouduin vastakkain ajatuksen kanssa, siitä riitänkö minä. Koko syksyn on ollut olo, etten riitä. En voinut jatkaa lasten harrastusta, koska en jaksanut. En ole saanut töissä niin paljon aikaan kuin olisin halunnut. En ole ollut kummoinen äiti, enkä ystävä, vielä vähemmän vaimo.  Kaikkien vatvomistenkin jälkeen päädyin tulokseen, että riitän. Yritin liikaa ja jos vielä olisin jatkanut, en olisi selvinnyt vaan uupunut. Silloin kun harrastukset alkavat sanella muutakin elämää, niin on aika hypätä pois. Nyt kun yksi suurin ajan viejä on poissa tieltä, on minusta kiinni mihin aikani käytän ja millainen ihminen minusta tästä eteenpäin tulee.

kuva weheartit

Salini on valmistunut, hyviä lenkkeilysäitä on kosolti edessä ja aikaa on vaikka kuinka. Mikäs tässä on enää valittaessa. Sateen jälkeen paistaa aina aurinko.