Kasvotusten vai konetusten

Olen sosiaalinen ja pidän ihmisistä sekä kyläilystä puolin ja toisin. Käyn aika harvoin kylässä, eikä meilläkään käy kovin usein vieraita. Syy taitaa olla saamattomuudessa, sillä jos joku ehdottaa kyläilyä, niin yleensä aikaakin löytyy. Viime aikoina minusta kyläilyt ovat kuitenkin olleet aikamoisia pettymyksiä.

Miksi mennä kylään tai kutsua ketään meille, jos ainakin pariskunnista toinen (puolin ja toisin) on joko tietokoneella, räplää puhelinta tai selaa tablettia? Minä ainakin koen asian niin, että meillä olevat vieraat, eivät ole seurustelun arvoisia, jos kesken kaiken mieheni istahtaa koneelle katsomaan jotain yksikseen ja palaa, kun palaa, jos ylipäänsä palaa.



Kuva täältä, alkuperä AFP.

Samoin koen itseni todella tylsäksi vieraaksi, jos tietokone/puhelin/tabletti vie isännän/emännän huomion. Pahimmassa tapauksessa istun yksinäni sohvalla, kun isäntäväki kumpikin istuu omilla koneillaan.  Jos en tunne isäntää niin kovin, tai emäntä on kova juttelemaan (tai toisin päin), en pistä pahakseni, jos joku työskentelee koneellaan. Enkä pahastu siitäkään, jos sieltä etsitään tai näytetään jotain, josta keskustelu käy kiivaana.

Olen vain viime aikoina miettinyt kyläilyn tarkoitusta, kun kotonakin voin olla yksikseni, miehen ja lasten ollessa kukin omien ruutujensa edessä? Puhumattakaan siitä, että suotta vaivautua lähtemään, kun koneidenkin välityksellä voidaan jutella ja keskustelu voi käydä kiivaampanakin kuin kasvotusten. Virtuaalikeskustelussa huomion arvoista on myös se, että samalla voi vaikka surffailla netissä, niin ei mene aika ihan hukkaan...

Loma

Loma! Tänään alkaa loma! Muistatteko sen tunteen, kun koulusta sai kevättodistuksen ja jäätelön jälkeen lähdettiin kesälomalle?

Siihen tunteeseen ei enää pääse, mutta aika lähelle sentään, kun töistä pääsee lomille. En ole koskaan ollut mikään ahkera siivoaja, mutta kesäloman ensimmäisenä päivänä siivosin kunnolla! Se tapa on edelleen jäänyt, sillä aina loman alettua pyhitän ensimmäisen päivän siivoamiseen. Tänä vuonna olin päättänyt tehdä poikkeuksen ja siivota jo ennen lomalle jäämistä, mutta...

En voi käsittää, että tässä talossa asuu neljä ihmistä, mutta vain yksi pistää tavarat paikalleen! Ei riitä tämän huushollin siivoukseen vain yksi päivä, ei. Taitaa tästä talon emännästä tulla aikamoinen pirttihirmu, kun lomalle jää! Ei muuten tule kesälomaretkiä, eikä vesisotaa, jos ei kotitöitä ole tehty! Katsotaan minkälaista uhkailua ja kiristystä sitä joutuu käyttämään ennenkuin tavarat ovat paikallaan ja huoneet puhtaita, mutta tehtävä se on. Jatketaan sitä perinnettä, minkä kouluaikoina aloitin.

Huomasin muuten vasta eilen, että täälläkin on jo täysi kesä! Päivät ovat menneet niin töissä, etten ole paljoa ulos vilkaissut. Tien pientareet ovat täynnä kukkia. Meidän takapihammekin on niin kaunis ja vehreä. Kesä on nyt täällä! Ihan piti ottaa kamera ja käydä ottamassa kuvia. Kyllä suomen kesä on vain kaunis vihreydessään.

Ikäkriisejä

Olen aika usein naureskellut kaikenlaisille ikäkriiseille. En niinkään siksi, ettenkö uskoisi niiden olemassa olooon, vaan siksi, etten usko ikäkriisien yleisesti selittävän  ihmisten käytöstä. Jonkun verran olen joutunut käsitystäni muuttamaan. En edelleenkään usko, että kaikille 50-v iskee villitys ja 30-v kynnyksellä tulee kolmenkympin kriisi, mutta joku perä näillä varmasti on.

Itse kolmenkympin ylitettyäni olen ajatellut huomattavan paljon enemmän perhettäni, sen sitovuutta, sukuani ja niistä vieraantumista. Olen ajatellut enemmän terveyttä ja etenkin sen ylläpitämistä. Ruuhkavuodet ovat olleet totta jo kohta kymmenen vuotta, mutta nyt sitä enemmän ajattelee, mitkä ovat näiden vuosien vaikutus itseeni ja perheeseeni.



Olen huomannut, että elämä menee vauhdilla eteenpäin. Sitkun-ajattelun on muututtava! Vaan, kun on lähes koko aikuisikänsä käyttänyt perheen hyvinvoinnista huolehtimiseen, ei tiedäkään, mitä elämältä perheen lisäksi oikeasti haluaa. Olen oikeastaan ihan tyytyväinen elämääni. Olen ammatinvalintaanikin tyytyväinen. En kaipaa siihenkään muutosta, vaikka tämäkin työ on epävarmaa, sopimuksesta toiseen pomppimista. Muutosta voi olla luvassa, vaikken sitä kaipaisikaan.  En kaipaa mitään ekstremeä, mutta siltikin tuntuu, että tämä tavallinen tylsä elämä ei aina riitä. Kaipaan haastetta!

Ehkä vihdoinkin on aika oppia tuntemaan itseänsä ja etsimään ne omat haasteet. Eikä tässä tarvitse odotella viidenkympin villitystä, vaan elämästä voi nauttia ihan nytkin, keskellä kolmenkympin kriisiä :)

Kun Venus ohitti auringon

Meidän 10-v tyttäremme on kovin kiinnostunut, no kaikesta. Pari kesää on aloitettu lasten tiedeleirillä ja se on ollut jymymenestys! Tyttäremme muiden lasten mukana imee kaiken tiedon, minkä leirillä saa. Tyttärelleni tämän vuoden ehdoton kohokohta oli tämä aamu, kun Venus ohitti auringon.




Venus ohittamassa aurinkoa kuva sympatico.ca newsin sivuilta

Lapsilla oli lupa tulla leirille aikaisemmin ihastelemaan Venusta. Sää oli pilvinen, eikä aurinkoa näkynyt, mikä pettymys. Vaan kuin tilauksesta 15 min ennen ohikulun loppumista aurinko näyttäytyi!  Kannatti herätä ennen kukonlaulua!

Pääsin itsekin kurkistamaan kaukoputkeen. Kaukoputken suodatin suodatti muut kuin vihreän valon ja näkymä oli kuvan kaltainen. Näimme pienen pisteen suuremman pallon reunalla ja kuvasta poiketen näimme myös erilaisia aurinkopilkkuja. Näkymää voisi kuvata vaatimattomaksi, mutta me ainakin vaikutuimme ja tästä puhutaan varmaan vielä pitkään.
 Kyllä maailmamme on vain ihmeellinen!

Tuulessa liehuvat pyykit

En tiedä miksi, mutta minusta pyykkinarulla kuivuvat pyykit ovat kaunis näky! Olen aina pitänyt siitä ja muistan ihan lapsuuteni kesinäkin ihastelleeni narulla kuivuvia pyykkejä ja niiden tuoksua. Mikään ei vedä vertaa ulkona kuivatun pyykin tuoksulle!

Viikonloppuna aurinko paistoi, oli lämmintä ja tuulikin puhalsi lämpimästi. Täydellinen pyykkipäivä! Olimme koko viikonlopun ulkona ja siitä huolimatta tai kenties juuri sen vuoksi, sain pestyä aivan mahdottoman määrän pyykkiä. Siitepölystä huolimatta kuivasin pyykit ulkona ja mikäs oli kuivatessa, kun koneellinen oli pessyt, edellinen satsi oli jo kuiva!

 

 

Enpä muista, milloin olisin saanut niin paljon aikaiseksi! Ei se ihminen paljoa tarvitse ilahtuakseen. Olenkin alkuviikon fiilistellyt tätä tunnetta, kun pyykkikorit ovat aivan tyhjiä ja kaapit täynnä puhtaan tuoksusia pyykkejä. Mikä tunne! Kiire tuntuu jääneen jonnekin kauas taakse, vaikka tiedän, että se todellisuudessa on tuossa nurkan takana. Pyykkikorit ovat kuitenkin tyhjät ja vaatekaapit järjestyksessä! Aion todellakin nauttia tästä hetkestä ja huolehtia kiireestä, sitten kun sen aika on.

Kohti minimalismia

Sain itseäni niskasta kiinni ja sain laitettua vaatteita eteenpäin. Meiltä lähti 16 suurta kassillista lasten vaatteita! Vain kaksi pussillista meni roskiin ja ne olivat oikeasti käyttökelvottomia. Uskotteko, että on kepeä olo? Tästä kepeästä olosta innostuneena meinaan vielä pistää tavaraa eteenpäin.

  

 

Yllä valitettavasti kaunisteltu lähtötilanne ja alla vaatteet valmiina lähtöön

Joku vuosi sitten luin sadan tavaran haasteesta ja mietinkin tarttuisinko nyt siihen.

Sata tavaraa tuntuu aika isolta määrältä ajallisesti, ei tavarallisesti. Minulla on kesäloma kahdessa osassa ja ajattelin tästä kevyestä mielestä innostuneena, jos ensimmäisen pätkän käyttäisi raa'asti siivoamiseen ja järjestämiseen. Olenhan jo hyvässä alussa. Lastenvaatteet ovat lähteneet, parittomat sukat ovat kerättynä pussiin (etsin mahdolliset parit ja loput lähtee roskiin), turha vierassänky saatu uuteen kotiin, elektroniikkaromu kasattu ja oman vaatekaapin raakkaaminen aloitettu.

Olisihan se hienoa, jos kaikki tavarat olisivat tarpeellisia, suunnilleen omilla paikoilla ja löydettävissä.  Meillä ei taida mikään olla ihan tiptop vaan kaikki on kuten kuvassa hiukan vinksallaan. Enkä itse näe sitä itse tarkoitukseksi, että saisin kodistani sisustuslehden mallikodin, mutta eikö elämä olisi kaikille helpompaa, kun tavarat olisivat kutakuinkin siivosti.

Vai onkohan sekin vain harhakuvitelmaa?  

Äitienpäivän pysähdys

Olen useampanakin äitienpäivänä kuullut väittelyitä siitä pitäisikö äitien saada äitienpäivänä omaa aikaa, vai olla koko päivä lasten kanssa. Ymmärrän kyllä kysymyksen, mutta minusta se on hassu. Eikös se ole samantapainen kysymys kuin pitääkö pienten lasten äitien olla kotona vai töissä. Asia riippuu täysin ihmisestä ja näkökulmasta.

Itse viihdyn niin äitienpäivänä kuin muinakin päivinä parhaiten lasten kanssa. En ole mikään juhlaihminen ja äitienpäiväkin menee normaalisti tavanomaisissa touhuissa. Juhlapäivät ovat kuitenkin usein onnistuineita, sillä pienet extrat, kuten lahjan antaminen ja aamupalan laittaminen, nostavat päivän tunnelmaa aamusta asti. Lisäksi päivään ei tumpata liikaa asioita vaan nautitaan siitä, mitä ollaan kulloinkin tekemässä.

Eikös se ole juuri sitä, mitä elämän pitäisikin olla? Pysähtyä ja nauttia niistä asioista, joita on tekemässä. Ei huolehtia siitä, mitä pitäisi tehdä tai siitä, mitä on jäänyt tekemättä. Joka päivä ei voi olla juhlapäivä, mutta jokaisena päivänä voi silti tehdä parhaansa.

Vaikka huomenna juhlitaankin meitä äitejä, niin nautitaan huomenna lapsistamme, elämämme suurimmista saavutuksistamme ja iloitaan heistä. Ollaan edes pieni hetki läsnä vain heitä varten. Ilman heitä emme olisi äitejä ♥ Oikein hyvää äitienpäivää!