Takapihamme on vain pieni pläntti, mutta sitä rakkaampi. Joka kerta siellä puuhaillessani, mieleni täyttyy kiitollisuudesta. Tämä piha on minun ja se on juuri minun näköiseni. Näen kätteni jäljet, näen laiminlöynnit ja onnistumiset. Välillä onnistun loistavasti, välillä koen suurta pettymystä, mutta aina opin jotain.
Takapihalla puuhastelu piti päiväni niin kiireisenä, että ruokailin vain kuin tuli nälkä. Tätä sen kuuluukin olla. Oman kehon kuuntelua!
Kun sain pihan laitettua ja syötyä, leivoin leipää. Tiedän, että pitäisi luopua ylimääräisistä hiilihydraateista, mutta olen täysin hurahtanut ruisleivän leipomiseen. Siinäkin on sitä jotain. Se täytyy tehdä hitaasti nautiskellen ja kuulostellen. Kiireellä sitäkään ei pysty tekemään, mutta ei siltikään vaadi paljoa aikaa. Lopputulos palkitsee vaivan.
Nyt nautiskelen ruohon tuoksusta, väsyneistä lihaksista, auringosta, linnunlaulusta, tuoreesta leivästä ja seesteisestä olosta. Tänään oli täydellinen päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti